Mad Moose Racing Ry
Kotipaikka: Nurmijärvi
Jäsenet: reilut 100 jäsentä lähinnä pääkaupunkiseudulta sekä ympäri suomea
Tästä linkistä löytyy Yhdistyksen säännöt
Yhdistyksen historiaa
Lehtileikkeitä ja kuvia vuosilta 1988-2018 KUVAHISTORIIKKI
Vuonna -88 perusti kaksi harrastajaa liittymän nimeltä Mad Moose team. Kerho oli tarkoitettu tukemaan off road harrastusta saman-henkisten seurassa. Mietittiin teemaa, joka olisi kotimainen vastine suositulle kameli koplalle. Yhteistuumin totesimme hirven olevan päättäväinen ja kykenevä metsiemme eläjä, joka kelpuutettiin nimeen ja logoon… Mad Moose team oli syntynyt.
Kilpailtiin ja ajettiin safareita, laajennuttiin… tuli aika kehittää uutta kilpailuluokkaa järeämmälle kalustolle, syntyi 3. luokka sittemmin classic ja protoluokat.
Erikoisrakenteisia kilpailukäyttöön tarkoitettuja autoja alettiin suunnittelemaan sekä rakentamaan Vihdin tallissa. Juuri näistä laitteista syntyi tavaramerkki tiimille ja sen kilpailutoiminnalle.
Seura rekisteröitiin vuonna -93 ja nimeksi tuli Mad Moose racing ry. Yhdistyksen tarkoitus-periin kuului ja kuuluu edelleenkin off road kilpailutoiminnan tukeminen ja edistäminen.
Vuosi -97 oli menestyksen vuosi. Luokassa II ajettiin Suomen mestaruus, Alue 8 mestaruus, 2:n sija EM:ssä. Luokassa III ajettiin Suomen mestaruus, EM-mestaruus, 2:n sija Ruotsin RM:ssä, Saksan Truck Trialin Ruotsin osakilpailun voitto….
Vuonna -98 rekisteröitiin Kari B. Mikkosen suunnitteleman ja maalaman logomme Mad Moose Racingin viralliseksi tavaramerkiksi. Hirvenpää onkin tullut tutuksi ympäri eurooppaa.
Vuonna -03 järjestettiin ensimmäinen oma off road trial kilpailu Talmassa, FUN Like Mad Moose.
Vuonna -05 järjestettiin ensimmäisen kerran Formula Offroad Nordic CUP -kilpailu Kangasalalla yhteistyössä VHAK:n, Kojoottien, MMC:n, I-HelUA:n ja MAMO:n kanssa. Kilpailu äänestettiin FOFF:ssa vuoden kilpailuksi.
Vuonna -06 laajennettiin hirvenpää logomme tavaramerkkiä. Formula Off Road kilpailu laajeni World CUP:ksi. Osallistujia oli Islannista asti. Kilpailu järjestettiin samojen seurojen voimilla kuin edellisvuonna.
FOFF:ssa äänestettiin toisen kerran Kangasala vuoden kilpailuksi ja Saija Hassinen palkittiin “Official of the year”.
Järjestettiin FUN Like Mad Moose IV trial. Olimme mukana järjestämässä Eurotrialia joka ajettiin Huhmarissa sekä Montenegro Off Road for FUN -trialissa.
Toimitsijoita ja kilpailijoita oli eri kilpailuissa ympäri suomen, ruotsin, tanskan ja Viron. Lisäksi meillä oli näyttelyosasto Helsingin FHRA American Car Showssa.
Vuonna -07 Mad Moose racing ry:n nimissä ajetaankin suomen-, euroopan-, kuin pohjoismaidenkin mestaruustasolla. Työtä tehdään jatkuvasti ja tulostakin syntyy tasaiseen tahtiin, mm Formula offroad Nordic mestaruus Unlimited luokassa.
Hurmerinta Samuli ja Riihelä Risto palkittiin Formula Offroadissa: “Mechanic of the Year”
Kilpailumatkat suuntautuvat niin Ruotsiin, Norjaan kuin San Marinoon, unohtamatta Talmaakaan.
Kilpailuja tehtiin kolme: Talmassa off road trial sekä Kangasalalla Formula Offroad. Lisäksi Montenegro offroadin kanssa trial Luumäellä.
AKK:n OFF Road lajiyhdyshenkilö sekä Eurotrialin Suomen teamleader ovat myös jäsenistöstämme. Meillä oli Tampereen FHRA:n näyttelyssä Formula Offroad osasto.
Vuonna -08 järjestettiin Sipoossa kuudes FUN Like Mad Moose trial kilpailu, Porin Noormarkussa offroadin PM sekä Kangasalalla Formula Offroad kilpailu. Osallistuimme 9 henkilön voimin myös Norjan EM:n järjestämiseen (katsastuspäällikkö, tuomari, jaksotuomareita, jaksoapulaisia…)
Saija Hassinen palkittiin formula offroadissa “Official of the year”.
AKK:n OFF Road lajiyhdyshenkilö sekä Eurotrialin Suomen teamleader ovat myös jäsenistöstämme.
Vuonna -09 olimme mukana järjestämässä Formula Offroad kilpailun lisäksi Ahvenistolla Stadion Trialia. Formula Offroadissa tuli jälleen mestaruus, tällä kertaa modified luokassa. Markku Sarka palkittiin formula offroadissa “Official of the year”. AKK:n OFF Road lajiyhdyshenkilö sekä Eurotrialin Suomen teamleader ovat myös jäsenistöstämme.
Vuonna -10 olimme mukana järjestämässä Formula Offroad kilpailun lisäksi Ahvenistolla Stadion Trialia sekä Janakkalassa Punkan Pohjalla Trialia. Kilpaileminenkaan ei ole unohtunut sillä jäseniämme nousi palkintopalleillekin vuoden aikana 15 kertaa. AKK:n OFF Road lajiyhdyshenkilö sekä Eurotrialin Suomen teamleader ovat myös jäsenistöstämme. Lisäksi olimme mukana erilaisissa tapahtumissa ympäri Suomen: mm. FHRA:n näyttely, Radalle.com, The Game -hyväntekeväisyystapahtuma…
Vuonna -11 olimme mukana järjestämässä Formula Offroad NEZ CUP kilpailun (Pälkäne) lisäksi Ahvenistolla INSA TURBO Stadion Trial:n.
Pohjoismaisessa Formula offroad NEZ Cup:ssa kilpaili 3 jäsentämme.
Tsekeissä ajettuun eurotrialiin osallistui meiltä 1 autokunta. Norjan PM:n (trial) osallistui myös 1 autokunta. Ruotsin vahvistuksemme kilpaili ruotsin trial CUP:ssa. Eri palkintopalleilla nähtiin yhteensä 8 autokuntaa.
AKK:n OFF Road lajiryhmän puheenjohtaja sekä Eurotrialin Suomen teamleader ovat myös jäsenistöstämme.
Lisäksi meillä oli näyttelyosasto Helsingissä FHRA American Car Show:ssa sekä Tampereella Hot Rod & Rock Show:ssa.
Vuonna -12 järjestettiin Formula Off Road kilpailu Hyvinkäällä.
Toimitsijoita ja kilpailijoita oli eri kilpailuissa ympäri suomen, ruotsin, tanskan, venäjän ja Sveitsin.
AKK:n OFF Road lajiryhmän puheenjohtaja sekä Eurotrialin Suomen teamleader ovat myös jäsenistöstämme.
Lisäksi meillä oli näyttelyosasto Helsingissä FHRA American Car Show:ssa
Vuonna -13 Toimitsijoita ja kilpailijoita oli eri kilpailuissa ympäri suomen, ruotsin, tanskan, norjan ja italian. Ruotsissa ajetussa PM:stä (trial) tuli Pro-Mod luokassa voitto ja 3. sija. Prototype-luokassa tuli 2. sija
AKK:n OFF Road lajiryhmän puheenjohtaja sekä Eurotrialin Suomen teamleader ovat myös jäsenistöstämme.
Lisäksi meillä oli näyttelyosasto Helsingissä FHRA American Car Show:ssa
Vuonna -14 Jäsenistömme kilpailivat off road trialissa, formula off roadissa, eurotrialissa (Slovakia), nordic off road trialissa (Tanska), officrossissa, rallicrossissa sekä CrossKartissa. Sekä eurotrialissa että nordic trialissa ja epävirallisessa ranta cup:ssa tuli pro-modi luokassa VOITTO!!
AKK palkitsi mestareiden illassa:
Off ROAD, EM-trial, sija 1, kuljettaja Pro-Modified: Tarmo Sinisalo
Off ROAD, EM-trial, sija 1, apukuljettaja Pro-Modified: Mika Uimonen
Off ROAD, PM-trial, sija 1, apukuljettaja Pro-Modified: Tommi Löytynoja
Järjestimme isot juhlat Hyvinkään Rantasipihotelli Sveitsissä. Juhliin kutsuttiin jäsenistön lisäksi kaikki vanhat jäsenet, kanssakilpailijat sekä off road seurat ympäri maata. Juhliin osallistui 101 henkilöä
AKK:n OFF Road lajiryhmän puheenjohtaja sekä Eurotrialin Suomen teamleader ovat myös jäsenistöstämme.
Lisäksi meillä oli näyttelyosasto Helsingissä FHRA American Car Show:ssa
Vuonna -15 Jäsenistömme kilpailivat off road trialissa, formula off roadissa, eurotrialissa (San Marino), officrossissa, rallicrossissa sekä CrossKartissa.
AKK:n OFF Road lajiryhmän puheenjohtaja sekä Eurotrialin Suomen teamleader ovat myös jäsenistöstämme.
Meillä oli näyttelyosasto Helsingissä FHRA American Car Show:ssa. Nurmijärven Bowling Housen piha-tapahtuman yhteydessä oli esillä jäseniemme off road autoja.
Kotisivut uudistettiin.
Vuonna -16 Jäsenistöämme oli toimitsijatehtävissä lukuisissa eri autourheilukilpailuissa, mm off roadissa, drag racessa, rallissa ja rallisprintissä. Jäsenistömme kilpailivat off road suunnistuksessa, off road trialissa-crossi:ssa ja (formula off roadissa).
AKK:n OFF Road lajiryhmän puheenjohtaja sekä Eurotrialin Suomen teamleader ovat myös jäsenistöstämme
Kevätkokouksen yhteydessä olimme porukalla keilaamassa (Bowling House, Nurmijärvi) ja syyskokous pidettiin Kaukametsässä safari-henkisten pikkujoulujen yhteydessä. Kaukametsään pystytettiin talkoilla metsäsauna.
Vuonna -17 Jäsenistömme kilpailivat off road trialissa, off road suunnistuksessa sekä eurotrialissa (Englanti). Järjestimme Punkalla Arctic Trucks Trial harjoituskilpailun ja näyttelyosaston Helsingissä FHRA American Car Show:ssa. Toimitsijoina oli jäseniämme lukuisissa eri moottoriurheilulajeissa.
AKK:n OFF Road lajiryhmän puheenjohtaja sekä Eurotrialin Suomen teamleader ovat myös jäsenistöstämme.
Sami Partasen offroad autosta oli koko aukeaman juttu Vauhdin Maailmassa.
Kevätkokous pidettiin Järvenpäässä (Uusi Vanhis) ulkoilupäivän merkeissä (missä mm kilpailtiin potkukelkoilla). Syksyllä pidettiin perinteiset pikkujoulut Kaukametsässä safarin ja metsäsaunan kera.
Vuonna -18 Jäsenistömme kilpailivat off road trialissa, off road suunnistuksessa sekä formula offroadissa. Vuonna 2019 on Suomen vuoro järjestää eurotrial. Kilpailu järjestetään Raisiossa. Pääjärjestäjänä on Raision UA. Mad Moosen jäseniä on ollut alusta alkaen mukana kilpailun ennakkotöissä.
Yhdistyksen kevätkokoukseen yhteydessä tutustuimme Mil-Safarit Oy:n vanhoihin sotilasajoneuvoihin, sotamuseoon sekä osallistuimme joukkuekilpailusafariin. Pääsiäisenä meillä oli oma osasto Helsingin FHRA American Car Show:ssa. Toukokuussa meiltä oli 2 off road autoa mainostamassa tulevaa EM-kilpailua Mylly Motor Show:ssa (Raisio).
Mad Moosen 30v taivalta juhlittiin syksyllä pitämällä Punkalla ajopäivä johon kutsuttiin alan harrastajia yleisesti. Punkalta mentiin leirintäalue Lempivaaraan jossa oli sauna ja iltajuhla. Yhdistys kustansi saunallisen mökin joka oli jäsenten käytössä sekä ravintolassa ruoan (jäsenille) ja trubaduurin. Paikalla olleet kunniajäsenet huomioitiin ruusuilla.
Syksyn vuosikokous pidettiin Nurmijärvellä, Myllykukossa. Kokouksesta siirryttiin viettämään jo perinteeksi muodostuneita pikkujouluja Kaukametsään offroadsafarin ja saunan kera.
Toimitsijoina oli jäseniämme lukuisissa eri moottoriurheilulajeissa.
AKK:n OFF Road lajiryhmän puheenjohtaja sekä Eurotrialin Suomen teamleader ovat myös jäsenistöstämme.
Vuonna -19 Jäsenistömme kilpailivat off road trialissa, off road suunnistuksessa sekä formula offroadissa.
Yhdistyksen kevätkokous pidettiin Saukkolan EK:lla. Siellä oli omakustanteinen raparalli vakioautolla. Pääsiäisenä meillä oli oma messuosasto Helsingin FHRA:n American Car Show:ssa. Elokuussa osallistuimme Eurotrial Raisio –kilpailun järjestämiseen. Meillä oli kilpailussa lukuisia toimitsijoita sekä oma puffetti . Kilpailevia jäseniämme tuimme maksamalle heille kilpailijalisenssin. Syyskokous ja pikkujoulut pidettiin Talma Ski:n tiloissa. Vauhdin Maailma lehdessä (9/2019) oli 2 aukeaman juttu Tomas Nyholmin offroad-autostaToimitsijoina oli jäseniämme lukuisissa eri moottoriurheilulajeissa.
AKK:n OFF Road lajiryhmän puheenjohtaja sekä Eurotrialin Suomen teamleader ovat myös jäsenistöstämme.
Jäsenistämme 9 sai AKK:n myöntämän pronssisen kunniamerkin ansiokkaasta työstä offroadin hyväksi.
Vuosi -20 oli ns korona-vuosi. Covid-19 epidemian takia oli lähes kaikki tapahtumat peruttu. Kevään vuosikokous siirrettiin syksylle kokoontumisrajoitusten vuoksi. Yhdistyksen yhdistetty kevät- ja vuosokokous pidettiin Kalpalinnassa. Siellä oli omakustanteinen maastoautosafari. Juha H. järjesti maillaan karkauspäivän ajot Kaukametsässä. Janakkalan elopärinöillä oli muutama auto näytillä. Jäsenistömme kilpailivat off road trialissa ja off road suunnistuksessa.
AKK:n OFF Road lajiryhmän puheenjohtaja sekä Eurotrialin Suomen teamleader ovat myös jäsenistöstämme.
Vuosi -21, Covid -19 tautiepidemia oli yhä voimissaan joten tapahtumia ei juurikaan ollut, mm FHRA:n ACS näyttely peruttiin kokonaan. Kevään vuosikokous ja ajopäivä pidettiin Juha H. luona Kaukametsässä. Elokuussa järjestettiin offroad ajelutus Punkalla osaksi YIT:n henkilöstön virkistyspäivää. Syksyllä oli jäsenistön ajopäivä Riihimäen enduroseuran mailla Hausjärvellä. Syyskokous, ajopäivä ja pikkujoulut pidettiin Juha H. luona Kaukametsässä. Kokouksen yhteydessä jaettiin tunnustukset vuoden ansioituneille.
Toimitsijoina oli jäseniämme lukuisissa eri moottoriurheilulajeissa.
AKK:n OFF Road lajiryhmän puheenjohtaja sekä Eurotrialin Suomen teamleader ovat myös jäsenistöstämme.
Jäsenistöämme oli toimitsijatehtävissä lukuisissa eri autourheilukilpailuissa,
mm off roadissa, drag racessa, rallissa, kartingissa ja endurosprintissä.
Jäsenistömme kilpailivat off road trialissa, off road suunnistuksessa ja autosuunnistuksessa. 1 Jäsen sai AKK:n myöntämän pronssisen kunniamerkin ansiokkaasta työstä offroadin hyväksi.
Vuosi -22
Osallistuimme Helsingin American Car Show messuille 15-17.4.2022. Osastollamme oli niin trial autoja kuin rc-rata autoineen. Toukokuu alkoi Mäntsälän kilpailualueen ”testaus” ajopäivällä. Kevään vuosikokous ja puuhapäivä pidettiin MIL-Safareilla pornaisissa Järjestimme toukokuun lopulla ajopäivän Masinmäellä, Lopella. Osallistuimme elokuussa Hämeenlinnan Elomessuille Mukana oli niin offroad trial autoja kuin offroad rc-autoja,
Järjestimme syyskuussa Offroad trial kilpailun ”Arctic Truck Trial” Mäntsälän Aeron mailla.
Kilpailun yhteydessä ajettiin myös RC offroad kilpailu ”MMR porttisafari 2022”.
Järjestimme After Partyn kilpailun toimitsijoille sekä kaikille jäsenillemme Hausjärven
kesärannassa lokakuussa. Marraskuussa pidettiin syyskokous + ajopäivä + pikkujoulut
Kaukametsässä. Kokouksen yhteydessä jaettiin tunnustukset vuoden ansioituneille.
AKK:n OFF Road lajiryhmän puheenjohtaja sekä Eurotrialin Suomen teamleader ovat myös jäsenistöstämme. Jäsenistöämme oli toimitsijatehtävissä lukuisissa eri autourheilukilpailuissa, mm off roadissa, drag racessa, rallissa, kartingissa ja endurosprintissä. Jäsenistömme kilpailivat off road trialissa, off road suunnistuksessa ja rallissa.
Off road trialissa ajettiin pitkästä aikaa suomen CUP sarja.
Luokan Original CUP-mestaruuden voitti parivaljakko Sinisalo Tarmo / Uimonen Mika.
Luokassa Standard sijoittui CUP 2:ksi apukuljettaja Haavisto Mika. CUP 3 sijoittui Backman Jenni / Backman Niko.
Off Roadin PM-kilpailu kilpailtiin suomessa.
Luokan Original pohjoismaiden mestareiksi ajoi parivaljakko Sinisalo Tarmo / Uimonen Mika
Luokassa Standard sijoittui PM 2:ksi apukuljettaja Haavisto Mika. PM 3 sijoittui Backman Jenni / Backman Niko.
Vuosi -23
Osallistuimme pääsiäisenä Helsingin American Car Show messuille. Osastollamme oli niin trial autoja kuin rc-rata autoineen. Toukokuussa pidettiin kevään vuosikokous ja ajopäivä Kaukametsässä. Kesäkuussa olimme mukana Euro RC: avoimet ovet tapahtumassa. Järjestimme ajopäivän Mäntsälän Aerossa heinäkuussa ja Punkalla lokakuussa. Osallistuimme elokuussa Hämeenlinnan Elomessuille. Mukana oli niin offroad trial autoja (ajonäytös) kuin offroad rc-autoja RC radallaan. Syyskuussa järjestimme Offroad trial kilpailun ”Arctic Truck Trial” Mäntsälän lentokentällä. Kilpailun yhteydessä ajettiin myös RC offroad kilpailu ”MMR porttisafari 2023”. Marraskuussa pidettiin yhdistetty syyskokous, ajopäivä ja pikkujoulut Kaukametsässä. Kokouksen yhteydessä jaettiin tunnustukset vuoden ansioituneille.
Kaikki nämä kilpailuvuodet ja matkat ovat yhdistäneet porukkaa ja syventäneet ystävyyssuhteita. Ei se aina ole ollut helppoa, mutta hauskaa kylläkin. Autoja on rikottu ja uusia rakennettu, näin se vain jatkuu hullun hirven taival off road harrasteen parissa. Kerholla riittää touhua off roadin saralla aina vain uusien haasteiden parissa.